Pari viikkoa sitten töistä kotiin mennessä, huomasin jotain todella kummallista Elmon takapäässä; häntä roikkui maata kohden eikä liikkunut mihinkään. Tämä minua hieman huvitti mutta myös samalla huolestutti. Onneksi samana päivänä menimme Sarin kanssa lenkille ja Sari epäili sen olevan vesihäntä. No minä sitten kotona paniikissa googletin vesihäntää ja sellainenhan se Epelilläkin sitten oli. Ainakin kuvien ja kertomusten perusteella maallikko teki diagnoosin :) Soitin sitten eläinlääkärille seuraavana päivänä ja eläinlääkäri määräsi kipulääkkeen vaivaan. Viikon kuuri tepsi ja Elmiäisen häntä on palautunut normaaliksi :) Lääkekuurin takia meillä on nyt kuukauden kilpailukielto virallisissa kisoissa, mutta onneksi se ei estä treenaamista. Ilmoitin itseni ja Elmon seurakaverimme järjestämään Juha Oreniuksen valmennukseen tammikuulle, kivaa on päästä ensimmäistä kertaa tällaiseen mukaan. Valmennus on tammikuussa kaksipäiväinen, samoin kesäkuussa. Jospa niitä nollia sitten alkaisi tulemaan...

Kävimme Vilman ja Kertun kanssa viime viikonloppuna vinttikoirien makkarajuoksussa Siilinjärven maaseudulla. Eli kyseessä oli Savon seudun vinttikoirahrrastajien kauden päättäjäiset maastojuoksukisan ja makkaranpaiston merkeissä. Siellä juoksivat ensin vinttikoirat ja sitten nämä muun rotuiset. Minua hieman jännitti, että noinkohan minun pikkupoikaset lähtevät juoksemaan vieheen perässä, mutta ei ollout ongelmia. Elmo juoksi ensin ja suoritti radan kyllä todella hienosti! Vauhtia oli todella paljon eikä tyyppi edes ollut hengästynyt maaliin tullessa. Allu ampaisi myös vieheen perään kuin raketti ja oli oikeasti tappomeiningillä vieheen perässä.Lähellä loppua Allu bongasi minut juoksemassa maalipaikalle ja teki mutkan minun luokse, mutta käskystä palasi viehejahtiin. Allu antoi lopuksi vieheelle tappoiskun eikä olisi halunnut luopua vieheestä vaan yritti ihan tosissaan vielä riepotella ja tappaa sitä. Tästä Allu sai lisäpisteitä ja saikin kokonaisuudessaan pisteen enemmän kokonaispisteissä kuin Elmo. Vilma ja Kerttu juoksivat myös mainiosti ja olivat jo kisapaikalle mennessään innoissaan, koska olivat edellisvuonna olleet samoissa kisoissa.

Makkarajuoksu oli kokonaisuutena erittäin hauska kokemus, voin suositella lämpimästi kaikille tätä lajia! Mä ainakin jäin siihen itse ihan koukkuun koirista puhumattakaan. Allu-adhd ei varmaan koskaan ole seurannut mitään niin keskittyneenä kuin vieheen menoa maastossa!