Elmon paljon ihmisiä naurattanut niskaharjas sai keskiviikkona kyytiä. Suuntasimme trimmaaja Tuija Kärjen luokse keskiviikkoiltana ja Elmosta tuli "kalju". Myös Allu siistittiin sunnuntain näytelmiä varten. Alla kuva Elmosta ennen ja jälkeen:





Tänään Elmon kanssa kisasimme Kpsh:n järjestämissä virallisissa agilitykisoissa Maaningalla yhden radan. Vettä satoi aamusta asti (saavuimme kisapaikalle 7.20!) todella kovaa, mutta Elmon suorituksessa se ei näkynyt ehkä kuin normaalia vähäisempänä höyryämisenä ennen rataa. Minua ei jännittänyt myöskään niin paljon kuin aiemmin, johtuen ehkä tänään tuomaroineen Salme Mujusen hepohkosta radasta. Radalla oli pitkiä suoria ja loivia käännöksiä eli mukava rata juosta. Elmon kanssa otimme kepeiltä 10 ratavirhettä, sillä siinä oli joku aivan ihanan mahtava tuoksu, jota Elmon piti kaksi kertaa käydä haistamassa ennen kuin kepit saattoi suorittaa kunnialla loppuun. Tämän jälkeen rata sujui oikein mainiosti, Elmo kuunteli ja malttoi todella hienosti. Elmo otti A-esteen alastulokontaktin ja keinun loppuun asti, olen niin ylpeä pienestä pojastani!Ihanneaika radalla oli 60s ja meidän aika oli kepeillä hohhailusa huolimatta 48.17, joten miinusaikaa tuli roimasti. Sijoitus loppupeleissä 8. ja tavoite eli tulos radalta saavutettu =) Eikun seuraaviin kisoihin ilmoittautumaan!

Allu loikoilee



Elmoa ei huvita!!!