Allun kanssa läksimme aamulla Jyväskylää kohti näytelmäreissulle. Mukaan lähtivät myös Kerttu ja Mona omistajineen. Kuskiksi lähti Kertun ihmisiskä Ari. Mammaa jännitti näyttelypaikalla paljon eikä odotottelusta meinannut tulla mitään. Tuomarina parsoneilla oli Veli-Pekka Kumpumäki. Allu on junnuluoka ainoa uros, ja kaikkiaan parsoneita paikalla oli 15. Allu yllätti mamman ja sai laatuarvostelusta erinomaisen, voitti luonnollisesti oman luokkansa, oli toiseksi paras uros ja sai ensimmäisen sertinsä!!! Mamma ei meinannut uskoa ollenkaan, että näin kävi! Allu ei nimittäin oikein halunnut seistä pöydällä ja vetäytyi tuomarin käsistä selkeästi pois. Allu käveli ja esiintyi muuten todella hienosti. Ja luonnollisestikaan Allu ei reagoinut tuomarin vinkunayrityksiin, mutta tuomaria se vaan onneksi nauratti, kun makkarat vei voiton.. Arvostelu kuuluu seuraavasti:

"Komea vahvaluustoinen ja urosmainen. Erittäin miellyttävä päätyyppi. Oikea korva saisi taittua paremmin. Hyvä pigmentti. Kaunis ylälinja. Erittäin hyvä rintakehä. Hyvinkiinnittynyt häntä ja erittäin lihaksikas takaosa. Erittäin hyvä karvapeite. Tarvitsee lisää temperamenttia ja itsevarmuutta. Liikkuu hyvin. Erittäin lupaava."

Tuomari kysyi paras uros kehän jälkeen meiltä, oliko tämä ensimmäinen sertimme. Kerroin, että oli, ja tuomari totesi, että todella hieno koira ja tulee saamaan vielä lisää sertejä. Kyllä lämmitti mieltä =) Lisäksi näyttelyssä valittiin rodun paras juniori ja siinä kisassa hävisimme Murustan Aavalle. Tuomari totesi meille tittelin annettuaan nartulle, että "te saitte sen sertin"! Lisäsi vielä sitten, että huippu koira sinulle. Eli taisi Allu todella olla hänen mieleensä! Kertun ja Monan arvostelut löytynevät heidän sivuiltaan...

Tässä pari kuvaa kehästä:
1479522.jpg

1479526.jpg

Kotimatkalla pysähdyimme Sarin vanhempien mökin pihaan koiria juoksuttamaan. Vauhtia riittikin rankasta näyttelypäivästä huolimatta. Mona jopa kävi uimassa, taisi olla hieman kylmää jäiden seassa polskia.. Tässä muutama otos sieltä:

1479530.jpg

1479531.jpg