Tänään kävimme Sarin ja koirien kanssa kettua katsomassa Siilinjärvellä. Elmo ei päässyt ketun kanssa lähikontaktiin, koska olen kaikessa kiireessä unohtanut Elmon rabiesrokotuksen tältä vuodelta. No, asia on helppo korjata ja koska rokotus ei ole mennyt vanhaksi, ei tule varoaikoja ollenkaan. Elmo sai siis olla kettuturistina autossa koko vierailun ajan :)

Allu yllätti minut suhtautumisellaan täysin. Alluhan on kerran aiemmin nähnyt ketun noin vuosi sitten ja silloin ei Allua oikein sytyttänyt moinen otus. Tänään oli asia toisin. Heti kun Allu näki ketun häkissä, alkoi sellainen rähäkkä, että minä säikähdin. Allu haukkui ja murisi sekä sai kunnon "raivareita" ketulle. Eli raivareilla yritti saada kettu häkissä liikkumaan. Ja kun kettu liikkui, Allu oli nokka kiinni häkissä ja haukkui todella ärhäkästi!Allu aikansa haukkui kettua häkissä ja sitten kettu laitettiin putkeen. No, tässä meidän pikkuherra laittoi rajan, ja tuumasi ettei putkeen suostu menemään. Suostuttelulla saimme Allun pieniä pätkiä putkessa menemään ja avonaisesta putkesta Allu sitten haukkuikin kettua ärhäkkäästi. Allusta näki hyvin loppua kohden, että voimat alkoi loppumaan ja sitä myötä alkoi kiinnostamaan enemmän mamman syli ja muut ihmiset. Lopetimme suorituksen kuitenkin ketun haukkumiseen, joten jäi kaikille hyvä mieli :) Vilman ja Kertun suhtautumisesta voinee varmaan lukea heidän blogistaan..

Tässä kuva väsyneestä, mutta urheasta kettukoirasta kotiutumisen jälkeen. Oma peti on paras paikka!





Elmo päätti yksi päivä pukeutua minun yötoppiin, tässä lopputulos:



Vilman ja Kertun blogissa on myös mainioita kuvia Allun kivasta hoitopäivästä siellä. Kannattaa käydä katsomassa, Allulla on ollut ihan vauhdikas päivä :) Elmo sai vastaavasti nauttia Miikkiksen isän huomiosta ja possulla leikkimisestä kotona :)