Meillä on Allun, ja välillä Elmonkin, kanssa ollut pitkään jo sellainen raivostuttava ongelma, että vastaan tuleville koirille pitää räkyttää raivoisasti. Elmo pääasiassa menee koirien ohi hienosti sen kummempia reagoimatta, mutta joskus kun Allu saa kunnon angstin päälle, on Elmonkin yhdyttävä kuulumisten vaihtoon. Ollaan kokeiltu Allun kanssa namilla ohittamista, mutta kun Allu saa silmiinsä vastaatulevan koiran, ei auta vaikka olisi mikä herkku käsissä.

No, Urpon ja Aidan blogista luin heihin kokeillusta Pet Correctorista, joka siis toimii niin, että purkista tulee paineilmaa kovalla äänellä ja pysäyttää koiran ilkeyden tekemisen. Ajattelin, että tämä voisi toimia Alluunkin, jos ilmaa tulee sopivalla paineella pullosta. Voisin suhauttaa pientä herraa ilmalla, kun rähinä alkaa. No, eilen sitten sain vihdoin ja viimein ostettua tällaisen laitteen ja sitä päästiin myös heti iltalenkillä testaamaan. Vastaan tuli kaksi ajokoiraa, jotka jo kaukaa aloittivat rähinän meille ja Allu ei tietenkään halunnut jäädä ääninäytteessä pienemmäksi, Elmosta puhumattakaan. No, siinä sitten suhautin Allua ilmalla ja rähinä loppui kuin sienään! Samaten Elmo vaikeni, säikähti sitä ääntä. Ajattelin, että tämä pitää varmaan muutaman kerran toistaa ennen kuin Allu oppii mutta... Tänä aamuna vastaan tuli mäyräkoira, joka aloitti meidät nähdessään murinan. Samoin Allu alkoi osoittaa elkeitä rähinään, joten otin pullon taskusta ja kun tunsin hihnassa Allun kurkusta alkavan tulla murinaa, näytin pulloa.. Ja kas, pikkuherra ottaa oikein kunnon tokoseuraamisasennon ja unohti murisevan mäyriksen saman tien :D Olin hieman ylpeä pojistani, kun he molemmat hihnassa seurasivat minua oikein mallikkaasti ohi mäyriksen, joka jatkoi murinaansa ja haukkumistaan emäntänsä ahdistuessa!

Pet corrector osoittautui ainakin näin alkuvaiheessa oikein toimivaksi myös kuuron Allupallun kanssa ja Elmoon se toimi myös oikein mallikkaasti. Pitää vaan varoa, ettei sitä käytä ns. turhaa, ettei ilman vaikutus koiriin vähene. Pullo on todella kätevä kokonsa puolesta kuljettaa taskussa eikä sen hintakaan päätä huimannut. Eli Kaisalle tuhannet kiitokset vinkistä ;)

Talven treenitauon jälkeen odotamme jo Elmon kanssa innolla kesän agilitytreenien alkamista. Myös Allun kanssa jatkamme agilityn harjoittelua jatkokurssilla, saa nähdä mitä siitä tämän kanssa tulee :) Treenien olisi tarkoitus alkaa heti toukokuun alussa, kunhan kentät sulavat. Hieman jännittää tuo treenaamisen aloittaminen oman kunnon puolesta, en pysty oikein vielä juoksemaan kunnolla, mutta teemme sen mitä voimme. Kai se tästä pikkuhiljaa kisakunto palailee! Ajattelin alustavasti, että kisaisin toukokuun seuramme kisoissa Elmon kanssa yhden radan, mutta pitää nyt katsoa miten treenit alkaa sujumaan.

Minun elämässä tulee tapahtumaan iso muutos kesän aikana, kun vaihdan heinäkuun lopulla vuoden ajaksi lastensuojelutyön Siilinjärvellä lastenpsykiatrian osastolla tehtävään sosiaalityöhön. Työmatka lyhenee puolella ja asiakasmäärä merkittävästi. Kiva on päästä uusien haasteiden pariin ja kokeilemaan itselle ihan uutta sosiaalityön sarkaa :)