Taukoa on hieman tullut tähän blogin päivitykseen kirjurin väsyneen olotilan vuoksi. Töissä on kiirettä ja asiakkaita pilvin pimein, ja sen vuoksi illalla on jaksanut tehdä vain pakolliset kuviot. Kuitenkin koen, etten ole niin uupunut töihini kuin viime keväänä..Koirien kanssa ollaan siispä pääasiassa lenkkeilty, Elmon kanssa jätimme agilityn tauolle. Syynä siihen oli myöhäinen treeniajankohta, torstaisin klo 19.30-21, ja se että minulle ei ole joka viikko autoa käytettävissäni. Kahden koiran kanssa on hieman hankalaa julkisilla kulkeminen ja liekkö niitä enää yhdeksän jälkeen kulkeekaan..Kävimme noin kuukauden ajan treeneissä, mutta jouduin toteamaan, että tämä neiti ei jaksa valvoa yli kymmeneen (normaalisti menemme yhdeksän maissa nukkumaan). Treenien jälkeen on kuitenkin jäähdyteltävä koira ja kotona tehtävä iltarutiinit. Kello oli jo hyvin yli 22 kun sängyn pohjalle ehdimme. Treenaamme nyt Elmon ja Allun kanssa omatoimisesti, jahka saamme avaimen Hukka-hallille.

Ensi lauantaina onkin pojilla jännä päivä, kun suuntaamme Miikkiksen kanssa tulevan kummityttöni ristiäisiin Mäntsälään. Allu menee Kertulle ja Vilmalle hoitoon ja Elmo menee Miikkiksen isälle. Allu ei ole koskaan oikein ollutkaan hoidossa, joten minua hieman jännittää miten se sujuu. Kyse on onneksi vain yhdestä päivästä ja Sari on paljon ollut Allun kanssa tekemisissä, joten uskon, että päivä sujuu hyvin.

Allu jatkaa riekkumistaan ja Elmon härnäämistä, kiva on heidän kisailua seurata. Tässä pari otosta erään illan leikeistä

2090181.jpg

2090186.jpg

Saimme noin kuukausi sitten minun vanhemmilta heidän "vanhan" sohvan ja nojatuolin, ja niihin ei pojilla ole asiaa silloin kun olemme kotona. Heillä on yksi nojatuoli, missä voivat olla ja se onkin molempien poikien lempipaikkoja kotona. Huomatkaa Allun järsimisjäljet toisessa käsinojassa.. Tämä on ainut tihutyö mitä Allu on pentuna tehnyt..

2090189.jpg

2090213.jpg

Useimmiten Allu joutuu tuolipaikkansa luovuttamaan Elmolle ja menee itse nukkumaan todella käytännölliselle Bimbay-pedille. Peti on oikeastikin Allun yksi lempparipaikkoja, ja kangas on todella kestävää laatua ja helppo pitää puhtaana. Voin suositella kaikille koiruuksile :D

2090232.jpg

Elmo pitkäpoika

2090233.jpg

Miten niin trimmauksen tarpeessa?!?!

2090239.jpg

2090243.jpg

**edit**

Lähes tärkeimmästä tapahtuneesta unohdin sitten kertoa.. Eli kävimme reilu viikko sitten Elmon kanssa silmätarkistuksessa. Elmon kaihi ei ollut juurikaan edennyt ja eläinlääkäri Jari Aho olikin sitä mieltä, että kahden vuoden päästä tarvitsee seuraavan kerran vasta tarkistuttaa silmät. Voitte uskoa miten tieto helpotti minua, sitä oli luonut kauhukuvia päässään, että Elmo on jo lähes sokea..