Tänään päätin mennä Allun kanssa harjoittelemaan näyttelemistä Hukka-Putken järjestämään mätsäriin. Kokemuksen lisäksi tuimme myös seuramme uusien esteiden hankintaa =)

Säätila mätsärille oli aivan kamala; vesisade. Alluhan ei tunnetusti sateesta tykkää, mutta ajattelin, että poijjaan on opittava myös sateessa esiintymään.. Julma mamma siis.. Onneksi Sari koirineen oli paikalla myöskin, niin oli hieman iloisempaa seistä sateessa kaksin kuin yksin.Odotimme esiintymisvuoroamme aika pitkään, Elmo oli jo vietävä välillä Kertun kanssa autoon odottelemaan. Kun vuoromme tuli, ajattelin Allun olevan jo ihan kypsä koko mätsäriin ja vesisateeseen, mutta pikkuherra yllätti. Allu käveli todella nätisti ja jaksoi seistä paikallaan upeasti. Ainoa miinus oli, ettei herraa kiinnostanut näyttää hampaita tuomarille. Tuomari kehui kovasti Allun rakennetta ja lihaksia, mutta antoi sitten sinisen nauhan meille, kun toinen koira esiintyi paremmin ja suostui näyttämään hampaat. Pitkään arvoimme Sarin kanssa, että jäämmekö sinisten nauhojen paremmuuskehään ja päätimme sitten jäädä kun olimme jo lähes kolme tuntia sateessa olleet. Ja onneksi jäimme. Allu nimittäin jälleen käveli ja poseerasi hienosti ja sijoituimme kolmanneksi. Allu sai palkinnoksi hienon ruusukkeen ja pokaalin sekä kilon ruokasäkin ja kohtalaisen kokoisen herkkupussin. Olin oikein tyytyväinen Allun suoritukseen, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin tuleviin mätsäreihin ja näyttelyihin.

Lopuksi muutama kuva pojista.
Allun kanssa harjoitellaan poseeraamista

788340.jpg

788343.jpg

Ja lopuksi molemmista sankareista mökkikuvat

788348.jpg

788339.jpg